– Kyllä Mä Tiedän, Että Sä Pidät Mua Seksikkäänä.

Sanon yhtään nolostumatta.

– Pelkkää hyvää. Kai on ensin aivan paikoillaan. Voi luoja, se tuntuukin hyvältä. Hän on juuri nyt raskaana enkä ole saanut pitkään aikaan ja siksi minua panettaa aivan sikana.Hänellä on kaunis talo joka on yksikerroksinen.

En sano mitään. Hän on tosi pitkä, 191cm. Nai mua.

– Tuli Mirasta mieleen, mentäisiinkö meille kun Mira on poissa kaksi päivää?

Vaimoni kiihkeä työkaveri 2

Milla armahti minua hiukan, hän levitti kullistani pulppuavaa kiimanestettä sormellaan terskalleni. Harri vastasi, että useasti ja jatkoi että se tuntui joka kerta tosi hyvältä. Harrin käsi touhusi kaluni kimpussa.Millan kädet olivat Harrin pakaroilla, hän veti Harria syliään kohti kuin krampissa ja sai jo toisen orgasminsa illan aikana Harrin ansiosta.Harri vastasi kurkku hiukan karheana: “Tietenkin!”

Milla kävi selälleen sohvalle niin, että hänen päänsä nojasi reiteeni, levitti pyöreät, uhkean pehmeät reitensä työkaverinsa edessä. Harri otti sormeani lykkien persettään sormeani vasten.

Huh hitto, mikä pano, sisko sanoo ja lisää, että tästä et sitten saakutti kerro kavereilles, jooko. Ei vitsi, siskoni nai mua jollain sauvalla.Hän ei vastaa, vaan ottaa kaluni suuhunsa ja rupeaa imemään sitä, samalla runkaten pepussani olevaa sauvaa. Voi hitto sisko on riisunut itsensä alasti ja hänen rintansa ovat siinä suuni edessä. ”Onkohan tää nyt oikein siskoni?”. Tule hän sanoo, menemme siskoni huoneeseen ja hän käskee minun istua sängylle.Mekkoja ja paitiksia oli siististi rekissä sekä muutama laatikko, jotka avasin varovasti.Olin noin 17 v, kun kiinnostukseni naisten asuihin valtasi mieleni. Sukkanauhavyöt näkyivät sen alta aika hyvin ja kaluni alkoi kohoilla tiukoissa stringeissä. Nyökkään ja menen pois nolona mutta onnellisena. Myöhemmin olemme jutelleet asiasta ja olemme siskoni kanssa pukeutuneet useasti. Siitä kenties myöhemmin.

Vedonlyönti

Ei kannata varmaan liian kauan jatkaa tuotaa kiusoittelua.

– Ajattele. 15 sekuntia vielä ja nämä huulet ottavat peniksesi käsiteltäväksi. Jos häviät, niin et tosiaan jätä mua siihen laukeamispisteessä kärvistelemään, vaan hoidat mut suulla loppuun. Mähän en sulta ota suihin!

– Älä höpötä. Spermaa roiskui ympäriinsä ja Salla nauroi voitonriemuisena sekkarin piipatessa. Hän tuli istumaan viereeni ja otti ranteestani kiinni. Pidetäänpä vähän taukoa, niin ei poika räjähdä liian aikaisin, hän sanoi ja silitti terskaani pitkillä kynsillään. Et saa pitää silmiä kiinni ja puhut vaan jos minä kysyn jotain.

– Kyllä mä tiedän, että sä pidät mua seksikkäänä.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s